"Tiedote. Julkaistu: 25.02.2014 klo 09:14 - Hirsitaloteollisuus (HTT) ry"
Johtavia suomalaisia hirsitalotehtaita edustava Hirsitaloteollisuus (HTT) ry on yhdessä Saksan ja Itävallan vastaavien yhdistysten (Deutscher Massivholz und Blockhausverband e.V ja Gütegemeinschaft Blockhausbau e.V) kanssa allekirjoittanut lausunnon, jossa esitetään kestävän kehityksen periaatteiden huomioimista entistä paremmin rakennuksen kokonaisenergiankulutusta laskettaessa.
HTT ry:n hallituksen puheenjohtaja Esko Rintamäkikertoo, että Suomen, Saksan ja Itävallan hirsitaloteollisuuden edustajat ovat tiivistäneet yhteistyötään viimeisen vuoden ajan. Nyt laadittua yhteistä lausuntoa puoltavat useat eurooppalaiset eri rakennusmateriaalien hiilijalanjälkeä koskevat tutkimukset.
"Eu:n rakentamista ohjaavissa direktiiveissä ja eri Eu-maiden kansallisissa määräyksissä tulisi jatkossa ottaa huomioon rakennuksen koko elinkaaren vaikutus kehdosta hautaan. Rakennuksen kokonaisenergian tarpeen nykyistä laskentaperustetta voitaisiin laajentaa siten, että siinä huomioitaisiin myös materiaalin tuotannosta, rakennusprosessista ja rakennuksen hävittämisestä aiheutuva energiantarve", Rintamäki toteaa.
Hirsitaloteollisuuden mielestä kaikissa EU-maissa lämmöntarvevaatimukset pitäisi voida täyttää rakennusosien ja ekologisen talotekniikan säädellyn optimoinnin avulla.
"Hirren yhteydessä kannattaisi huomioida laskennallisesti kompensoivana sen hyvät hiilinieluominaisuudet, jolloin rakentamista voitaisiin optimoida kestävällä tavalla käyttämällä nykyistä enemmän hiilinieluina toimivia materiaaleja".
Yksittäisen rakennusosan u-arvovaatimus ei saisi nyt allekirjoitetun lausunnon mukaan olla esteenä rakennustyypille, jossa käytetään lämmöneristysominaisuuksiltaan hieman heikompia, mutta muutoin resurssitehokkaaampia materiaaleja.
"Esimerkiksi hirren valmistuksen yhteydessä syntyy sivutuotteena myös bioenergiaa enemmän kuin sitä kuluu tuotetta valmistettaessa" HTT ry:n Rintamäki kertoo.
Eurooppalaista hirsitaloteollisuutta edustavat SaksanBernd Fuchs, Suomen Esko Rintamäki ja ItävallanFerninand Lienbacher allekirjoittivat lausunnon, jossa esitetään hirren hyväksi tiedettyjen hiilinieluominaisuuksien huomioimista rakentamista ohjaavissa direktiiveissä.
HTT ry:n jäseniä ovat Artichouse, Euro Loghouses, Finnlamelli, Hasetec, Huvila Seppälä, Honkamajat, Honka (Honkarakenne), Honkatalot, Ikihirsi, Kontio, Kuusamo Hirsitalot, MammutiHirsi, Ollikaisen Hirsirakenne, Pellopuu, Pohjan Timber-Hirsi, Vaaran Aihkitalot, Vehasen Talot ja Ykköspuu.
Lisätietoja: HTT ry:n asiamies Seppo Romppainen, p. 044 341 3731, s-posti: info(ät)hirsikoti.fi
tai hallituksen puheenjohtaja Esko Rintamäki, p. 044 2970487, esko.rintamaki(ät)finnlamelli.fi Tiedustelut ja kuvapyynnöt: Pirjo Kuisma, p. 040 554 3587, pirjo.kuisma(ät)figuuri.fi
Hirsitaloteollisuus ry (HTT) on luotettavien kotimaisten hirsitalotehtaiden yhteinen järjestö, johon kuuluu 18 merkittävää alan yritystä. Yhdistyksen eri kokoluokkaa edustavat jäsentehtaat suunnittelevat ja valmistavat yhdessä yli 80 % maassamme tuotetuista hirsitaloista ja vapaa-ajan hirsihuviloista, joista yli 40 % viedään eri puolille maailmaa. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli 257 milj. euroa vuonna 2012. HTT ry:n jäsenet sitoutuvat noudattamaan tuotannossaan laadukkaan ja ympäristöystävällisen rakentamisen määräyksiä sekä toimituksissaan yhteisesti hyväksyttyjä ehtoja. Yhdistyksen verkkosivuille on koottu tietoa mm. hirren ainutlaatuisista ominaisuuksista kodin terveellisenä ja kestävänä rakennusmateriaalina: www.hirsikoti.fi
Aloita tutustumalla alan parhaiden hirsivalmistajien ja kumppanuusyritysten www-sivustoihin, ne löytyvät täältä
»on tärkeä osa kestävän kehityksen mukaista taloutta Suomessa. Tunne siitä, että hirsimökissä nukut hyvin ei ole myytti. Tutkittua tietoa löydät täältä.
»RT 103762 Teollisen hirsirakennuksen suunnitteluperusteet on nyt julkaistu.
»