vieritä alas
01.11.2023

Eikö kuntia ja valtiota kiinnosta verotulot?

Aloitusmäärät puolittumassa, vaikka omakotitalo- ja pientalovaltaiset asuinalueet edelleen ykköstoiveena

Nyt tarvitaan omakotirakentajalle porkkanoita!

Uusia omakotitaloja rakennetaan historiallisen vähän siitä huolimatta, että ne ovat edelleen asumistoiveiden kärjessä. Rakentamisen heikko suhdanne kääntyy ennen pitkää, mutta sitä ennen tarvittaisiin kuluttajarakentajalle kannustimia käynnistää oma hankkeensa. Samalla vahvistetaan työllisyyttä ja kasvatetaan verotuloja. Omakotirakentamisen suhdanne on nyt pohjalukemissa, mutta toisaalta juuri nyt olisi hyvä hetki käynnistää oma taloprojekti.

Tänä vuonna aloitetaan 3 000–3 500 uuden omakotitalon rakentaminen, mikä on noin puolet verrattuna viime vuoteen. Omakotitaloja tullaan rakentamaan jatkossakin, sillä se on ylivoimaisesti halutuin talotyyppi: Suomen ympäristökeskuksen juuri julkaiseman Asukasbarometri 2022:n mukaan 69 % haluaisi asua pientaloissa: 49 % omakotitalossa ja pari- ja rivitaloissa 20 %. Kerrostalossa haluaisi asua 25 %. Merkittävää on, että omakotiasujat antavat omalle asumiselleen paremman kouluarvosanan kuin muissa talotyypeissä asuvat. Lisäksi erilaisista asuinalueista pientalovaltaiset alueet ovat toivotuimpia.

Omakotirakentaminen työllistää ja tuo verotuloja

Yhden uuden omakotitalon rakentaminen työllistää noin 5 henkilötyövuoden verran. Vaikka omakotirakentaminen painottuu muun asuntorakentamisen lailla kasvualueille, rakennustuotteiden ja taloelementtien valmistus työllistää ympäri Suomea.

Rakennustutkimus RTS:n laskelmien mukaan omakotirakentamisen kustannuksista 46 % on veroja, veroluonteisia maksuja tai palvelumaksuja. Keskimääräinen omakotirakentaja tuo yhteiskunnalle tuloja 195 000 €. Tästä kuntien osuus on 23 %, mikä kertyy palvelumaksuista ja tonttikaupasta. Uusi omakotitalo aiheuttaa kunnalle myös menoja, mutta kunta jää voitolle jo rakentamisen aikana.

Mikäli Suomessa rakennettaisiin vuosittain 10 000 uutta omakotitaloa merkitsisi se 50 000 työpaikkaa ja lähes 2 miljardin tuloja yhteiskunnalle. Samalla vastattaisiin paremmin suomalaisten asumistoiveisiin.

Porkkanoita kuluttajarakentajalle

Kuluttajavetoinen rakentaminen on vahvasti sidoksissa kuluttajaluottamukseen, joka ollut pitkään miinuksella. Sopivilla kannustimilla olisi positiivinen kerrannaisvaikutus kuluttajaluottamukseen, asuntokauppaan ja asuntorakentamiseen.

Lokakuussa julkaistiin hallituksen esitys varainsiirtoveron laskemiseksi kiinteistökaupassa 4 %:sta 3 %:in ja asunto-osakkeiden kaupassa 2 %:sta 1,5 %:in. Tämä on oikeansuuntainen toimenpide, jonka toivotaan piristävän asuntokauppaa ja purkavan asuntokaupan ketjuja. Talovalmistajien toiveena olisi ollut varainsiirtoveron poistaminen kokonaan. Vaihtoehtoisesti kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden kaupan veroprosentti olisi pitänyt yhtenäistää.

Esitämme lisäksi seuraavia toimenpiteitä:

Omistus-Arava -järjestelmän päivittäminen: Joskus vanha konsti on parempi kuin nipullinen uusia. Arava-järjestelmällä rahoitettiin aikoinaan suuri määrä omistusasuntoja aina 1980-luvulle saakka. Omistus-Aravan päivittäminen tähän päivään voisi olla yksi keino, jolla mahdollistetaan omistusasuminen nykyistä useammalle. Tukimuotona voisi olla korko- tai takaustuki, joka myönnettäisiin järkevän kokoisille, kohtuuhintaisille ja energiatehokkaille asunnoille ja omakotitaloille. Asukasbarometri 2022 -kyselytutkimuksen vastaajista 67 % oli omistusasuja, mutta jopa 88 % haluaisi asua omistusasunnossa.

Asuntolainan korkojen verovähennysoikeuden palauttaminen: Viime vuonna alkanut nopea korkojen nousu on heikentänyt ostovoimaa ja hidastanut asuntorakentamista. Asuntolainakorkojen verovähennysoikeus poistettiin asteittain nollakorkojen aikana. Esitämme, että verovähennysoikeus palautetaan osittain. Vähennysoikeus kohdennettaisiin esim. omavastuuosuudella ja euromääräisellä katolla siten, että tuki kohdistuu tavallisten palkansaajien asuntolainoille.

Rakennustuotteiden arvonlisäveron väliaikainen laskeminen: Rakentamisen kustannuksia voitaisiin suhdanneluontoisesti pienentää keventämällä rakennustuotteiden arvonlisäveroa. Vastaava toimenpide tehtiin vuoden alussa kotimaan henkilöliikenteelle (mm. juna-, linja-auto-, taksi-, lentokone- ja laivakuljetukset).

Nyt on hyvä hetki rakentaa!

Pientaloteollisuuden yritykset ovat viimeisen vuoden aikana sopeuttaneet toimintaansa vastaamaan nykyistä markkinatilannetta. Rakentajan kannalta on kuitenkin tärkeää ottaa talovalmistajan taloustilanne vertailtavien asioiden listalle, kun on valitsemassa talotoimittajaa.

Rakentamisen suhdanne on nyt hiljaisimmillaan. Tästä syystä juuri nyt on hyvä hetki aloittaa oma taloprojekti, jos rakentamista suunnittelevan kotitalouden oma tilanne sen sallii. Toimitusajat ovat lyhyitä, rakentamisen ammattilaisia on hyvin saatavilla ja rakennusluvan saa nopeammin kuin kiivaan rakentamisen aikana. Lisäksi korkohuippu on todennäköisesti saavutettu ja rakennusmateriaalien hintakehitys on ollut maltillista. Hiljaisemman suhdanteen aikana on myös paremmat mahdollisuudet saada tontti kaupunkien tonttiarvonnoista.

                          

Helsingissä 31.10.2023

 

Pientaloteollisuus PTT ry                                   Hirsitaloteollisuus ry

Joran Hasenson                                                     Marko Saarelainen

hallituksen puheenjohtaja                                  hallituksen puheenjohtaja

  1. 010 277 6717 p. 040 542 0254

joran.hasenson@kastelli.fi                                 marko.saarelainen@honka.com

 

Lisätietoja antavat myös:

 

Lehdistötiedotteet

27.03.2024 Seminaarin antia Kalajoella 21.3.2024 Lue lisää >
21.02.2024 Vuosikokous ja seminaari Kalajoella 20.-21.3.2024. Ilmoittaudu viimeistään 6.3.2024. Lue lisää >
29.11.2023 HERÄTYS! Suomen hiilineutraaliustavoite vuodelle 2035 voidaan unohtaa mikäli rakentamisen säädös- ja asetusohjausta ei saada kuntoon. Rakentamislaki ja siihen liittyvät asetukset pitäisi olla voimassa 1.1.2025. Lue lisää >
01.11.2023 Eikö kuntia ja valtiota kiinnosta verotulot? Lue lisää >
08.04.2023 Vuosikokousseminaari Pyhällä 30.-31.3.2023 Lue lisää >
08.12.2022 My Town! -loppuraportti on julkaistu Lue lisää >
13.10.2022 Pientalot kaupungissa - Asuntopolitiikan ja kaavoituksen käyttämätön resurssi Lue lisää >
10.03.2022 Kevätwebinaari 2022 on pidetty. Katso esitykset täältä. Lue lisää >
09.02.2022 Hyvä olon keskus Pirtti Lue lisää >
24.11.2021 Syysseminaarin 2021 satoa Lue lisää >
13.11.2021 Hirsirakenteiden maanjäristysmitoitus Lue lisää >
02.09.2021 Mitä kuntapäättäjän tulisi tietää rakentamisesta Lue lisää >
11.05.2021 Oulu ja Lieto vuoden pientalomyönteisimmät kunnat 2021 Lue lisää >
09.04.2021 Kevätwebinaari 2021 on pidetty. Katso webinaari. Lue lisää >
08.04.2021 Hirsitaloteollisuuden kehitys jatkuu vahvana Lue lisää >
31.03.2021 Suomi, maailman onnellisin maa - missä on asumisen laatu? Lue lisää >
16.03.2021 Pientalorakentaminen kasvussa Lue lisää >
09.12.2020 Syyswebinaari 2020 Lue lisää >
27.11.2020 Hiilineutraali rakentaminen ja asuminen on mahdollista jo nyt Lue lisää >
12.06.2020 Hirsiomakotitalojen markkinaosuus on edelleen kasvussa Lue lisää >
07.04.2020 Marko Saarelainen jatkaa Hirsitaloteollisuus ry:n puheenjohtajana Lue lisää >
06.04.2020 SUOMEEN RAKENNETAAN MAAILMAN ENSIMMÄINEN HIILINEUTRAALI ASUINALUE Lue lisää >
24.03.2020 Muurame on Vuoden pientalomyönteisin kunta 2020 Lue lisää >
15.11.2019 Syyseminaari 2019 Lue lisää >
08.11.2019 Tuhannen vuoden talo hirrestä -kilpailu tuotti hyviä ideoita Lue lisää >
24.09.2019 Hirsitaloteollisuus hakee aluetta hiilineutraalille rakentamishankkeelle Lue lisää >
05.09.2019 Hirren ympäristöseloste julkistettiin Jyväskylän Puumessuilla Lue lisää >
18.07.2019 Hirsitalojen kysyntä kasvaa Lue lisää >
09.07.2019 Kipinän hirsinen kyläkoulu on sitonut hiilidioksidia jo 90 vuotta, nyt varasto kasvaa Lue lisää >
15.05.2019 Tuhannen vuoden talo hirrestä! Lue lisää >
16.04.2019 Kevätseminaarin antia Lue lisää >
11.04.2019 Marko Saarelainen jatkaa Hirsitaloteollisuus ry:n puheenjohtajana Lue lisää >
11.04.2019 Jalo Poijula ja Esko Rintamäki Hirsitaloteollisuuden kunniajäseniksi Lue lisää >
09.04.2019 Hirsitaloteollisuus tähtää vahvaan kasvuun Lue lisää >
06.04.2019 Vuoden pientalomyönteisin kunta on Kontiolahti Lue lisää >
01.04.2019 Seppo Romppainen Hirsitaloteollisuus ry:n toimitusjohtajaksi Lue lisää >
07.03.2019 Kevätseminaari ja vuosikokous Oulussa 9.-10.4.2019 Lue lisää >
18.12.2018 Hirsitaloteollisuuden Syysseminaari Tallinnassa 22.-23.11.2018 Lue lisää >
12.09.2018 Marko Saarelainen Hirsitaloteollisuus ry:n puheenjohtajaksi Lue lisää >
14.05.2018 Puutuoteteollisuuden tutkimustieto löytyy nyt yhdestä portaalista Lue lisää >
16.04.2018 Vuoden pientalomyönteisin kunta on Rusko Lue lisää >
14.04.2018 Suomen Arkkitehtiliiton SAFA-palkinto 2018 Pudasjärven kaupungille Lue lisää >
11.04.2018 Hirsirakentaminen kasvussa - puun terveysvaikutuksista uusia näyttöjä Lue lisää >
11.04.2018 Esko Rintamäki jatkaa Hirsitaloteollisuus ry:n johdossa Lue lisää >
10.04.2018 Vuosikokousseminaari 2018 Lue lisää >
12.03.2018 Äänestä Suomen pientalomyönteisin kunta Lue lisää >
07.03.2018 Hirren käyttö kasvaa julkisessa rakentamisessa - hirsi menestyy myös arkkitehtikilpailuissa! Lue lisää >
11.01.2018 Uudet asetukset 1.1.2018 Lue lisää >
27.12.2017 Syyseminaari 2017, ohjelma ja esitykset Lue lisää >
19.12.2017 Syysseminaarin 2017 avaus Lue lisää >
19.12.2017 Ministeri Tiilikaisen terveiset Lue lisää >
18.12.2017 Pudasjärven hirsikoulun ensimmäisestä kouluvuodesta hyvät kokemukset Lue lisää >
17.12.2017 Vähähiilisen rakentamisen tiekartta; Suomi hiilineutraali maa 2045 mennessä Lue lisää >
14.12.2017 Rakentamisen hiilijalanjälkilaskennan kehittämiseen etsitään pilotteja Lue lisää >
13.12.2017 Hirsirakentamisen suunnittelukilpailu Lue lisää >
09.11.2017 Hirsitalot asuntomessukävijöiden mieleen Lue lisää >
02.05.2017 Vuosikokousseminaarin satoa Lue lisää >
12.04.2017 Hirsitaloteollisuus ry jatkaa Esko Rintamäen johdolla Lue lisää >
10.04.2017 Siilinjärvi on Suomen pientalomyönteisin kunta Lue lisää >
16.11.2016 Vuoden 2016 Puupalkinto Pudasjärven hirsikampukselle Lue lisää >
14.11.2016 Uudet energiamääräykset kurittavat eniten ekologista omakotirakentamista Lue lisää >
11.11.2016 Hirsitaloteollisuus ry:n syysseminaari 2016 on pidetty Lue lisää >
20.07.2016 Hirsirakentaminen hyvässä nosteessa – uusien hirsitalojen markkinaosuus jo lähes 20 % Lue lisää >
26.05.2016 Hiilijalanjäljen pienentäminen on päätavoite, malttia energiatehokkuusvaatimuksiin Lue lisää >
19.05.2016 Hirsirakentaminen on osa kansallista biotalousstrategiaa – vai onko? Lue lisää >
06.05.2016 Puulla myönteisiä vaikutuksia sisäilman laatuun Lue lisää >
24.04.2016 Suomalaiset haluavat asua edelleenkin pientaloissa Lue lisää >
19.04.2016 Hirstaloteollisuuden puheenjohtajana jatkaa Esko Rintamäki Lue lisää >
22.10.2015 Hirsitaloteollisuus ry:n edunvalvonta tiivistyy Lue lisää >
23.04.2015 Vuosikokouksessa positiivinen vire Lue lisää >
07.04.2015 Hirren käyttö julkisessa rakentamisessa kasvussa Lue lisää >
27.11.2014 Kahvila Birgitta Hernesaari on Vuoden Hirsirakennus 2014 Lue lisää >
29.09.2014 Hirsirakennusten hyvä sisäilma ja kosteustekninen turvallisuus kiinnostavat rakennuttajia Lue lisää >
11.06.2014 Hirsitalojen markkinaosuus tasaisessa kasvussa Lue lisää >
25.02.2014 Eurooppalainen hirsitaloteollisuus: Rakennuksen koko elinkaaren vaikutus hiilijalanjälkeen huomioitava EU:n tulevissa rakennusmääräyksissä Lue lisää >
07.11.2013 Honkatalojen valmistama moderni pientalo voitti vuoden 2013 hirsirakennuskilpailun Lue lisää >
02.07.2013 Päiväkoteja rakennetaan yhä useammin hirrestä Lue lisää >
07.05.2013 Hirsitaloissa sisäilman laatu ja ympäristötekijät korostuvat Lue lisää >
28.11.2012 Pudasjärven hirsikorttelihankkeen yhteydessä tutkittiin hirsitaloasukkaiden asumisterveyttä ja -tyytyväisyyttä Lue lisää >
08.11.2012 Hirsisetin valmistama moderni piilopirtti voitti vuoden 2012 hirsirakennuskilpailun Lue lisää >
31.10.2011 Vuoden 2011 hirsirakennus -kilpailun voitti Honkarakenteen Lokki-huvila Lue lisää >
31.10.2011 Ekotehokkaaksi todettu hirsitalo täyttää uudet energiatehokkuusmääräykset Lue lisää >
24.03.2009 Tuore tutkimus hirsiseinän elinkaaresta kertoo: Hirsitalon ympäristövaikutukset suotuisia Lue lisää >
22.01.2009 Hirsitaloteollisuus valmistautunut energiatehokkuuden vaatimuksiin Lue lisää >