vieritä alas

Taitoa tuhannen vuoden takaa

Hirsirakentamisen taito on kehittynyt pohjoisella havupuuvyöhykkeellä yli tuhannen vuoden aikana. Läpi vuosisatojen hirsirakennukset ovat tarjonneet esivanhemmillemme suojaa tuulta ja tuiskua vastaan. Nyttemmin hirsirakentamisen osaaminen on kehittynyt huippuunsa juuri Suomessa. Erinomainen raaka-aine, vahvaan hirsiperinteeseen nojautuva suunnittelutaito ja vahva teknologiaosaaminen ovat nostaneet Suomen hirsirakentamisen laatujohtajaksi maailmassa. Suomalaisista hirsirakentamisen laatukriteereistä on tullut malli laatuvaatimuksille myös muualla maailmassa. Suomi on maailman johtava teollisesti tuotettujen hirsitalojen viejämaa. Olemme ylpeitä osaamisestamme.

Hirsirakentaminen on osa suomalaista taloutta

Harva tuote on tänä päivänä niin kotimainen ja avainlipun arvoinen kuin hirsimökki. Käytännössä kaikki rakentamiseen tarvittavat osat valmistetaan Suomessa ja suomalaisten voimin. Hirsitalotehtaat ovat monella pienellä paikkakunnilla tärkeä työllistäjä ja alueensa vientiyritys.

Kestävää kehitystä

Hirsimökkien tuotanto on energiaomavaraista, jopa energiaylivaraista, sillä hirsirakennusten tuotantoketjussa syntyy sivutuotteena enemmän energiajaetta kuin sitä kuluu itse tuotteen valmistukseen. Syntyvä hake ja puru ovat juuri sitä uusiutuvaa energiaa, jolla pienennetään hiilijalanjälkeä ja korvataan tuontienergiaa.

Tutkitusti terveellinen sisäilma

Useiden tutkimusten ja selvitysten mukaan hirsitalojen asukkaat ovat tyytyväiisiä sisäilman laatuun. Tutkimustuloksiin voit tutustua esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) 2012 julkaisemassa selvityksessä: Asumisterveys ja -tyytyväisyys hirsitaloissa. Massiivipuun päästöjä sisäilmaan on selvitetty Luonnovarakeskuksen tekemässä (Luke) tutkimuksessa 17/2021 Massiivipuun päästäöt sisäilmaan.

Hirsirakennus kestää

Ei ole sattumaa, että maaseudulla näkee usein hyvinkin vanhoja hirsirakennuksia. Vanhin vielä pystyssä oleva hirsirakennus Suomessa on tiettävästi Pyhän Henrikin saarnahuone Kokemäellä 1400-luvulta. Samalla tavalla tänä päivänä tehty hirsirakennus voi olla pystyssä vielä 500 vuodenkin päästä.

Teollinen valmistus vakioi laadun ja mahdollistaa nopean rakentamisen

Hirsirakentamisen erinomaisuus on hioutunut vuosien ja vuosien käsityön tuloksena. Teollisessa valmistuksessa kaikki nämä hyväksi todetut ratkaisut ja ominaisuudet on jalostettu entistä mittatarkemmiksi ja tasalaatuisimmiksi tuotteiksi. Teollinen valmistus takaa hyvän kustannustehokkuuden, toimitusvarmuuden ja nopean rakentamisen.

Omakotitalotomakotitalo

Perinteistä, modernia vai juuri sellaista kuin haluat?

Hirsitalo on suomalaisen maiseman luonnollinen osa niin maalla kuin kaupungissa. Jo valmistajien mallistojen laajuus kertoo yksilöllisen asumisen sekä suunnittelun lähes rajattomista mahdollisuuksista. Mallistoista löytyy loistavia esimerkkejä taloratkaisuista, pohjapiirrustuksista ja yksittäisisitä rakenneratkaisuista. Ja jos juuri mieluista pohjapiirrustusta ei löydy, sellaisen voi teettää.

 

Loma-asunnotloma-asunto

Loma-asunnoissa hirsi on kotonaan

Luonnonhelmassa sijaitseva hirsinen loma-asunto on suomalainen unelma. Loma-asuntoja on maassamme yhteensä noin 500.000 ja niistä merkittävä osa hirrestä valmistettuja. Vaikka loma-asunnoissa perinteinen arkkitehtuuri on edelleen voimissaan, rakennetaan hirrestä myös yhä enemmän moderneja loma-asuntoja.

Loma-asuntojen käyttö jakautuu yhä selkeämmin kesämökeiksi ja ympärivuotisiksi loma-asunnoiksi. Perinteinen hirsi on ihanteellinen materiaali kesämökkiin ja massiivinen lamellihirsi on loistava valinta ympärivuotisessa käytössä oleviin rakennuksiin.

 

Saunat ja piharakennuksetsaunamökki

Pieniin ja suuriin rakennuksiin

Muuntuvana ja helposti suunniteltavana materiaalina hirsi toimii erinomaisesti myös pienemmissä rakennuksissa. Saunat ovat jo klassikoita, mutta hirsi sopii erinomaisesti myös moniin muihin pienempiin rakennuksiin

 

 

 

Julkiset rakennuksetJulkinen rakennus

Hirsi vahvistaa asemaansa

Kun tavoitteena on rakentaa terveellinen, pitkäikäinen ja esteettisesti viihtyisä rakennus, yhä useampi suunnittelija ja julkinen rakennuttaja päätyy valitsemaan materiaalikseen aidon hirren.

Ravintoloita, hotelleja, päiväkoteja, kouluja, seurakuntakeskuksia, toimistotaloja. Modernin valmistusteknologiansa avulla HTT:n jäsenyritykset pystyvät toteuttamaan vaativatkin julkiset kohteet asiakkaiden toiveiden mukaisesti, ammattitaitoisesti ja luotettavaksi.